Suunnittelemme parempia palveluita ihmisille!

We're on a mission to make services better

Kohtaamisten muotoilu

Kohtaamisen muotoilu tähtää inhimilliseen asiakaskokemukseen. Kanssakäymisen muodot muuttuvat, mutta inhimillisen kohtaamisen tarve pysyy silti samana. Me Content Unionilla keskitymme ihmisten, palveluiden ja teknologian välisten kohtaamisten kehittämiseen hyvien vuorovaikutustaitojen ja ihmislähtöisen toiminnan avulla.

Content Union pattern

Palvelumme

Olemme tutkineet monenlaisia yrityksiä ja erilaisia asiakastarpeita. Näiden pohjalta olemme kehittäneet toimivan työkalupakin, joka antaa palvelusta todellisen kuvan ja mahdollistaa palvelun todellisen kehittämisen. Osallistamalla ihmiset palvelun suunnitteluprosessiin palvelun kummaltakin puolelta saavutamme parhaan lopputuloksen.

ValmennusHuman Interaction Toolkit HIT

HIT on kehittämämme valmennuskokonaisuus. Se koostuu toiminnallisista työpajoista. Ne ovat helposti muokattavissa organiaation mukaan ja voidaan toteuttaa joko puolesta päivästä päivään kestävänä työpajana tai pidempikestoisena valmennuksena. Valmennukset voidaan toteuttaa myös etänä HITStream-kokonaisuutena, jossa käytämme pelimaailmasta tuttuja elementtejä sekä korkealaatuista video- ja äänituotantoa.

TyöpajatVuorovaikutusvalmennus

Tarjoamme apua yritysten asiakaspalvelun ja henkilöstön kehittämiseen kaikilla tasoilla. Toimiva prosessi ei yksistään riitä. Empaattisessa palvelumuotoilussa huomioidaan ihminen tunteineen palvelun kummallakin puolella. Palvelukokemus perustuu ihmisten tunteisiin. Valmennuksissamme simuloimme ja harjoittelemme kohtaamistilanteita kokeneiden vuorovaikutusvalmentajiemme kanssa.

TutkimuksetAsiakaspalvelun kehittäminen

Haastattelut ja havainnoinnit korvaavat  luulemiset ja uskomiset. Tämän päivän asiakkailla on paljon tietoa ja he ovat pettyessään valmiita vaihtamaan palvelun tarjoajan. Palveluiden prosesseja ja ihmisten toimintaa tutkimalla saadaan arvokasta tietoa, jonka avulla voidaan kehittää tai luoda uusia palveluita. Autamme yrityksiä myös varautumisessa odottamattomaan.

StudioDesignroom Studio

Me tutkimme studiossamme palveluita, niiden sisältöjä, vuorovaikutustilanteita ja erilaisia kohtaamisia. Palvelusimulaatioissa paljastuu tunnetilojen merkitys palvelukokemuksen tekijöinä. Studiollamme tehdään myös valmennusvideoita, simulointeja sekä muita monipuolisia äänituotantoja. Lue lisää Contact Center äänitiedotteista: Contentunion Studio!

PalvelusimuloinnitPalvelusimulaatiot

Simuloimalla asiakaspalvelu- tai tiimityötilannetta kehitetään kohtaamisten laatua, parannetaan prosessia tai ideoidaan uusia palvelutapoja. Näyttelijöiden kanssa kehittämillämme työkaluilla voimme tarkastella yhtäaikaa sekä asiakkaan että asiakaspalvelijan tunteita ja toimintaa.

Palvelupolut-ja-prosessitKehittäminen ja kasvu - ELY

Autamme yrityksiä kehittämään henkilöstöään ja palveluprosesseja palvelumuotoilun ja ennakoinnin menetelmillä.  Tarkastelemme toimintaa aina laaja-alaisesti. Tärkeimmät sanat työssämme ovat vuorovaikutus, empatia ja yhdessä johtaminen. Pitkäkestoiset vaikutukset syntyvät yhdessä havainnoiden, tutkien ja oppien. Tarjoamme erillistä ELY-konsultointipalvelua PK-yrityksille.  Konsultoinnin hinta on asiakkaalle edullinen. Kysy lisätietoa meiltä tai ELY-keskukselta.

Ihmiset

Marjuska Kaukomies

Marjuska Kaukomies

Toimitusjohtaja, Palvelumuotoilija

Sari Siikander

Sari Siikander

Vuorovaikutusvalmentaja

Victoria Mlakar

Victoria Mlakar

Service designer

Reetta Kerola

Reetta Kerola

Palvelumuotoilija

Jyrki Kaukomies

Jyrki Kaukomies

Palveluarkkitehti, Futuristi

Tuukka Uusitalo

Tuukka Uusitalo

Visuaalinen suunnittelija

Maarit Heikkinen

Maarit Kaukomies

Palvelumuotoilija, Sisältösuunnittelija

Petteri Hynönen

Petteri Hynönen

Kohtaamisvalmentaja

Eero Kaukomies

Eero Kaukomies

Studiomestari

Aada Sigurlina Brun

Aada Sigurlina Brun

Toimintaterapeutti, Kuvataiteen maisteri

Anita Ekholm

Anita Ekholm

Psykoterapeutti

 
 
 

Rakata -ryhmä

Uskomme oivalluksiin. Olemme todenneet toiminnallisten harjoitteiden voiman. Rakentava vuorovaikutus auttaa asiakaspalvelua ja tiimejä kehittymään. Olemme ammattinäyttelijöitä ja autamme teitä havainnoimaan. Keskity, kuuntele, kiinnostu!

Mikael Rejström

Mikael Rejström

Vuorovaikutusvalmentaja

Tobias Zilliacus

Tobias Zilliacus

Vuorovaikutusvalmentaja

Kirsti Kuosmanen

Kirsti Kuosmanen

Vuorovaikutusvalmentaja

Elina Stirkkinen

Elina Stirkkinen

Vuorovaikutusvalmentaja

Sari Siikander

Sari Siikander

Vuorovaikutusvalmentaja

Haluaisitko työskennellä kanssamme? Laita viestiä tai soittele, katsotaan miten voimme olla avuksi!

hello ( at ) contentunion . net

Content Union Oy
Vanha talvitie 19, Helsinki
010 66 888 66